Crossover on kai nyt jonkinlainen trendi kirjallisuudessa. Crossover viittaa siis siihen ilmiöön, että samoja kirjoja yhtäkkiä lukevat sekä aikuiset, että lapset/nuoret. Ilmiö sinänsä ei tietenkään ole uusi. Pikku Prinssi on esimerkiksi lastenkirja joka on puhutellut erityisesti aikuisia. Toisaalta taas Waltaria tuli luettua puberteetti-ikäisenä, niin ja tietenkin Hesseä. Demian! Ah! Kauheaa, että nykynuoret eivät ymmärrä Hessen päälle, minusta hän kuvasi rrriipaisevasti yksilöksi kehittymisen ja omilla aivoilla ajattelemisen tuskaa. Toisaalta nyt myös kirjoitetaan kirjoja, joista ei heti voikaan suoralta kädeltä sanoa, että kumpia ne ovat. Minullekin tuli kustantajan näytekirjana Susanna Clarken tiiliskivi joka kuulemma kuljettaa lukijansa keskelle seikkailun, taikuuden ja fantasian juhlaa. En ole vielä lukenut, mutta ajattelin kyllä ainakin yrittää. Ja mietin tässä nyt vain, että mistähän se kertoo, kun aikuisiinkin vetoaa taas seikkailu ja kaikenlainen outous. Siksi kai aikuiset Harri Pottereitakin lukevat.