Ensimmäisen kerran synnyin kaupunginsairaalassa kun lääkäri kiskoi minut ulos äitini vatsanahkaan vedetystä viillosta. Toisen kerran synnyin Kokemäenjoen rannassa kun isäni kiskoi minut päivänvaloon mattolaiturin alta. Olin lähtenyt omia aikojani jokirantaan kalastelemaan ulpukoita. Tipahdin saviselta penkalta ja virta painoi minut laiturin alle. Siitä muistan omat kalvakat sormeni haromassa mattolaiturin näljäistä pohjaa ja auringon viisteiset valosiivut paskanruskeassa jokivedessä. Sen sijaan en muista veden kylmyyttä enkä pelkoa. Olen jälkeenpäin ajatellut, miten helppo kuolema se olisi ollut. Ja sitäkin olen miettinyt, millaisen elämän vanhempani olisivat eläneet, jos olisin jäänyt sinne laiturin alle ja minut olisi naarattu esiin vasta myöhemmin. Mutta minä olin silloin pienenä aikamoinen rieho ja esiliinannauhat olivat auki. Isä näki sattumalta miten nauha pullahti laiturin alta kuin ongenkoho. Hän tarttui siihen ja minä seurasin perässä. Olimme varmaan kummatkin yhtä yllättyneitä sillä hetkellä.