Jouduin keskeyttämään kirjoitustyön ja tekemään korjauksia syksyllä ilmestyvään kirjaani. Nimeäkin piti vielä miettiä, koska markkinointi ei ehkä pitäisi ehdottamastani nimestä "Vaihdokkaat". Kirjoitin tämän kässärin viime syksynä.  Sen piti alunperin olla kuvaus kahden tytön ystävyydestä, mutta sitten minulle ilmestyi kolmaskin tyttö. Näin hänet vilaukselta eräässä tapahtumassa ja vähän myöhemmin, istuessani eräänä iltana tässä koneen ääressä, olin näkevinäni saman hahmon istumassa sohvalla tuossa tietokoneeni takana. Tietenkin tiesin ettei siellä kukaan istu, mutta oli hämärää, huoneessa ei ollut muuta valoa kuin tietokoneen monitorista vuotava hohde ja näin silmänurkastani varjon sohvalla. Silloin muistin heti tytön jonka olin nähnyt siellä tilaisuudessa ja tajusin että hänen piti päästä tarinaani. Tytön olemuksessa oli jotain puhuttelevaa. Se ei ollut pelkästään hänen pituutensa ja huomattava ylipainonsa. Hän oli kuin toteemipaalu siellä väentungoksessa. 

Mutta lukiessani käsikirjoitustani nyt, huomasin että tarinassa on mukana sellaisia asioita joita en ollut ajatellut siellä olevan. Huomaan että tarina ottaa mutkan takaa kantaa hedelmöityshoitolakiin. Ei kyllä onneksi niinkään siihen että onko naispareilla oikeus vai eikö ole oikeutta saada hedelmöityshoitoja. Käsikirjoitus vain nostaa esiin kysymyksen millaista on elää jos ei tunne isäänsä, jos ei tiedä isästään mitään. 

Minun ei kuitenkaan ole tarkoitus esiintyä ehjien heteroseksuaalisten perheiden mannekiinina. Uskon että lapsi voi elää tyytyväisenä melkein millaisessa perheessä tahansa, kunhan tuntee itsensä rakastetuksi ja hyväksytyksi. Mutta toisaalta biologinen vanhemmuus on voimatekijä. En tiedä johtuuko se kulttuurista ja kasvatuksesta vai onko siinä jotain myötäsyntyistä. Kun päiväkodeissa ja kouluissa askarrellaan isänpäiväkortteja ja tehdään sukupuita, lapset joilla ei ole tietoa isästään ovat vaikeuksissa. En väitä että vaikeudet olisivat ylitsepääsemättömiä. Tässä minun tarinassani äiti vain ei ollut hoidellut tilannetta parhaalla mahdollisella tavalla.

Tällaiset havainnot oman käsikirjoituksensa tiedostamattomista sisällöistä ovat kuitenkin aina jonkin verran yllättäviä ja huolestuttaviakin. Epäilen että käsikirjoituksistani olisi kaivettavissa myöskin sellaista maailmankuvallista sisältöä, jota en lainkaan tiedosta. En ehkä edes tajua millainen punaniska olen.