Tänä
kesänä olen opetellut uudestaan kalastamaan verkoilla. Kun olin lapsi,
mökillä aina kalastettiin. Minä jouduin soutamaan kun isä tai veli
laskivat verkot. Niiltä ajoilta on jäänyt painajaismaisena muistona
mieleen huudot: souda! ei kun huopaa! älä enää! etkö sinä tajua, souda,
souda! Yleisin kala oli lahnaa muistuttava sulkava, joita ei
käytetty ruuaksi, vaan haudattiin puutarhaan marjapuskien väliin mistä
ketut kävivät yöllä kaivamassa ne ylös. Minun tehtäväni oli aina
irrotella roskakalat verkosta. Arvokkaammat kalat irrotti isä tai veli.
Jotenkin nuo souda! huopaa! souda! kommennot olivat jääneet
alitajuntaan kaikumaan ja saivat vähän karttamaan verkkokalastajaksi
ryhtymistä, vaikka muutamia kertoja on tullut verkkoja laskettua
myöhemminkin. Olen ajatellut tuota kalastusasiaa paljon, että se voisi
olla kannattavaa koska syön kalaa monta kertaa viikossa ja se on aika
kallista, mutta aina on kesä sitten kuitenkin mennyt ilman että
olisimme mökillä ryhtyneet aktiivisesti kalastamaan.
Tänä keväänä tyyli muuttui. Ostimme pelastusliivit ja uudet verkot ja
hankimme kalastusluvat ja siitä pitäen olemme laskeneet verkot ainakin
viikonloppuisin. On ollut merkittävä havainto, että verkot voi
laskea ja nostaa karjumatta naama punaisena että souda eikun huopaa,
huopaa etkö sinä nyt ymmärrä.
Kalastaminen on siitä metkaa
puuhaa, että kalathan eivät järvessä liiku missä tahansa, vaan
niillä on omat lempipaikkansa. Olen aina tiennyt, että Pukkisaaren
kärjestä sata metriä Hurulanvuoren suuntaan on matalikko, jonka
vieressä on syvänne ja niiltä nurkilta tulee hyvin kaloja. En tiedä
mistä johtuu, että vaikka tämä kalamesta oli perheemme tiedossa, sitä
ei juurikaan käytetty, vaan verkkoja laskettiin milloin mihinkin, usein
sangen laihoin tuloksin. Ehkä ihmisen on vaikea uskoa että se olisi
kalojen kanssa tuolla tavalla, että pitää tietää missä ne liikkuvat.
Keväällä me kumminkin etsimme paikan, jossa matalikko sijaitsee ja
siitä pitäen olemme laskeneet verkot sen lähistölle. On ollut
kannattavaa puuhaa. Eilenkin saimme kolme isoa siikaa, kuhan ja neljä
todella isoa ahventa. Kuhia olemme kesän aikana saaneet enemmän kuin
olemme huomanneet laskea, samoin ahvenia. Olemme saaneet mateenkin.
Koko kesä on syöty kalaa ja sitä on nyt jo aikamoinen kasa
pakastimessakin.
Mitä tästä opimme? No minä olen ainakin
oppinut sen, että kannattaa uskoa mitä viisaammat ovat kertoneet. Kalaa
on helppo pyydystää kun tietää missä se liikkuu. Jos ei tiedä missä
kala liikkuu, saaliina on pelkkää sulkavaa. Joka tietenkin on kala
sekin, mutta käyttökelvoton ellei sitten pidä kutsumuksenaan
kettupopulaation elättämistä. Tätä viisautta voisi sitten ehkä soveltaa
myös muilla elämän alueilla. Ehkä.
sunnuntai, 27. elokuu 2006